Tervetuloa

Pieniä hetkiä elämän arjessa, ohi kiitäviä tuokioita, kiitollisuutta. Utuisia taikatuokioita kun tarina tarttuu sormiin. Ihmetystä luonnon helmassa linnunlaulun kaikuessa korviin. Ajatuksia, iloja unelmia ja suruja. Unien kiehtovaa maailmaa. ©Asta Gyldén-Lahtinen




tiistai 26. heinäkuuta 2011

Blogitauko / Blog break

Nyt se myrkyn lykkäsi ! Tämä on tässä tuijottanut tietokoneen mustaa ruutua epäuskoisena.
Kirkastu, joko kirkastuu?, näkyykö jotain? Mutta ei !, pimeänä ja mykkä, rikki koko "ihmelaatikko".
Uskottava se on. Joten bloggailuun tulee nyt taukoa. Valokuvailen, kirjoittelen ja ulkoilen.
Palaan tänne kunhan saan uuden tietokoneen, siihen voi nyt mennä vähän aikaa.
Kauniita aurinkoisia ja lämpöisiä päiviä kaikille.
My computer is broken.  I have blog break for a while. 
  I wish for all the beautiful summer days.

-Valokki-

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Hitaat tunnit

Joskus tunnit ovat pidempiä, niihin sopii enemmän hetkiä.
Enemmän asioita, tapahtumia tai vain olemista.
Viikonlopun tunnit olivat pitkiä ja hitaita.
Antoivat minun istua ja ihailla luontoa, taivasta,
kukkia,perhosia ja sammalia.

Maakotka kävi tervehtimässä, lensi niin matalalta ylitseni, että saatoin kuulla
kuinka ilma suhisi sen sulkien lomitse. 
Näin se silmien tarkkailevan katseen. Jämähdin suolapatsaaksi,
eikä käsi liikkunut kameran suuntaan.
Ruskosuohaukat ja varpushaukat liitivät myös järven yllä.
 Tapasin myös ystävällisen kyyn, joka asustaa jo kolmatta vuotta
kaatuneen puun juurakossa. Se paistatteli päivää "terassillaan."
Sade ja aurinko olivat kilpasilla, vuorotellen pyrähtivät esille.
Aurinko taisi jäädä hieman voitolle. Vesikuurot olivat lyhyitä.
Jätin metsään suuntautuvat kuvausretket toiseen kertaan.
Seudulla liikkuu karhu, joka oli nähty mökkimme läheisyydessä
metsäauto tiellä juoksentelemassa.
Värikästä viikkoa kaikille
-Valokki-

tiistai 12. heinäkuuta 2011

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Karvainen, sokea lainaterapeutti ja suojelusenkeli

 Terapeutin ilme ei värähdä vähääkään,
  kasvot eivät viestitä kyllästymistä tai herpaantumista.
Karvainen, sokea  lainaterapeutti katsoo suuntaani kärsivällisesti,
vaikka haastavia kysymyksiä satelee tiuhaan.
Mistä minä tulen? Kuka minä olen? Miksi olen?
Ovatko luonteeni piirteet minäni ominaisuus, vai sieluni liitännäisiä?
Mikä on tehtäväni? Mitä valitsen, että valitsen oikein?
Minne minun pitää kulkea ?
Mitä tulee oppia näistä tuskista,
joko pian aurinko pilkistää puskista?
Terassillani asuu kesä, kypsyvän viljan yllä kulkee tuulenvire.
Keltaisen rypsin tuoksu leijailee luokse.
Ilman raikastanut ukkonen, rummuttaa vielä etääntyvissä pilvissä.
Aika kääntyy seuraavaan hetkeen.
 Terapeutti nuuhkaisee ilmaa ja sanoo, sanattomasti:
"Jos yrittät liikaa katsoa vastauksia elämään, etsit oikeaa reittiä kulkea, sokaistut.
Kuuntele vaistojasi ummista silmät ja luota, niin näet paremmin. 
Tummat pilvet etääntyvät kyllä, valoisampi aika koittaa" 

Ojentautuu sitten rennoksi, reporangaksi, pitkäksi littoiseksi koiraksi, terassin laudoituksille. 
Kehoittaa minua tekemään samoin, katselen selälläni kirkasuvaa taivasta.
Pilvet väistyvät yhtä nopeasti kuin tulivatkin, myrsky on ohitse,
luonto kuhisee voimaa ja elämää.
Suojelusenkelini kylpee valossa, veden solinassa. 
Se ojentaa minulle kivettyneitä kukkasia,
sanoo niiden voiman säilyvän ikuisesti, jos vain ottaisin ne vastaan.

Eihän minulla hätää ole, on karvainen sokea lainaterapeutti saatavilla
ja oma suojelusenkeli.
Rakkautta ja valoa lähetän kaikille!
-Valokki-

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Moilosellaan

Mieli voi yhtäkaikki  "heittää häränpyllyä",
"mennä moiloselleen". Kuten mammalla on tapana sanoa.
Yhtä-äkkiä huomaa, ei helvata mullahan on ihan paha olo.
 Sisin tulee täyteen, puristetusta, tiivistetystä
ja tukahdutetusta pahasta olosta ja sitten Poks ja tuff!
Olo on kuin aurinkokuivatulla tomatilla,
pienessä purkissa.

Kuka vei ilon? Olisi jättänyt vähän!
Suru siivillään sivelee sisintäni,
poutapilvissäkin mustat reunat, uhkaavat, tummat.
Linnunlaulu ei tavoita, niinkuin sitä rakastan.
Kuka pirhana vei ilon?
Pani päälle painon,
sadan kilon.
Alakulo
Se odottaa, siellä se on
mieleni taustalla, se liikkuu varjoisissa hetkissä.
Näen sen peilikuvan naisessa, hahmona hänen takanaan.
Suremattomat suruni silmissään,
sylissään itkemättömien itkujeni meret.
Pitelee sydäntäni, sitä jonka annoin sinulle.
Puristaa.
En anna sille kuitenkaan lupaa tulla...
en ainakaan asettua asumaan.
Pitää olla iloonen, positiiivinen!
Ei saa häjyyllä.
Ei saa marmattaa
Turha sitä on ruveta joka asiaa porajamahan.
Onneksi on hyviä neuvoja!
Poutapilviin on jo hiljalleen hahmottumassa valkoiset pitsireunat,
jos osaan ja jaksan oikein tarkkaan katsoa.
Iloa ja valoa viikonloppuunne,  poutapilven keveitä päiviä, synkästä tekstistä huolimatta :)
-Valokki-

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Uni, "tekninen taloturvallisuus työntekijä"

 Tämä on yksi unistani, joka on tyypillinen "sillisalaatti" uni,
aiheet ja asiat vaihtuvat tiuhaan tahtiin.

 Unessa olin työpaikallani, siellä oli tehty uudistuksia. Kolmea sairaanhoitajan virkaa
oli otettu tekemään yksi mies, jonka koulutus oli "tekninen taloturvallisuus työntekijä".
Hän sai työstään kolminkertaista palkkaa. Mietin kuinka mies pystyy tekemään
kolmen sairaanhoitajan työt, yhdessäkin olisi tekemistä.
Eihän mies tiennyt sairaanhoidosta yhtikäs mitään.
Äimistelin asiaa, kyselin kuka oli päätöksen tehnyt. Olin asiasta kovin tuohtunut.
Paikalle tuli tuttu sairaanhoitaja, joka on erikoistunut diabeteksen hoitoon. 
Hän sanoi että minulla olisi suurempiakin murheita.
Kysyi mitä sairauksia meidän suvussa on.
Kerroin, että ainakin reumaa, diabetesta ja sydän-,verisuonitauteja, sekä syöpää.
Hoitaja kehoitti hakeutumaan tutkimuksiin viipymättä, ennenkuin on myöhäistä.

Äkkiä työpäiväni olikin lopuillaan. 
Lähdin töistä kävellen, ajattelin oikaista korkean kumpareen kautta, josta meni polku.
Ilma oli kaunis, lämmin ja kesäinen. Ilma ihan kihisi kesäistä tuulta ja lämoöä.
Polulla oli kiviä, piti olla tarkkana, ettei niihin kompastuisi.
Minulla oli joku mukana kulkemassa, halusin näyttää hänelle jotain. 
Kerroin , että  olen ollut täällä ennenkin.
Maisema muuttui lumiseksi ja polku liukkaaksi. Ympärillä kohosi korkeita vuorenhuippuja. 
Sanoin, että lumen alla on onttoja kohtia, joista putoaa alas kuiluihin, mutta ei hätää tiedän
mistä meidän tulee kiertää.
Ylhäällä tulimme ison kraaterin reunalle, minun olisi pitänyt katsoa alas.
 Sanoin, etten voi tehdä sitä, koska minulla on  paha korkeanpaikan kammo. 
Pidin kraaterin rosoisista reunoista, rystyset valkoisena kiinni ja yritin kurkistaa varovasti.

Seuraavaksi olin noussut bussin kyytiin, jolla oli tarkoitus päästä kotiin. 
Ihmettelin, kuinka maisemat olivat niin oudot, ihan kuin olisin ollut etelässä.
Bussikuski ajoi todella lujaa, auto heittelehti holtittomasti. 
Jyrkät rotkot ja hurjat pudotukset vilistivät silmissäni bussin ikkunasta.
Juuri kun kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan, heräsin armollisesti.

Turvallista loppuviikkoa kaikille!
-Valokki-

tiistai 5. heinäkuuta 2011

"Painajainen" Iloinen leski

Tämä uni ei ollut varsinainen painajainen, mutta hauska se ei kyllä ollut.
Seisoin paikkakuntamme kirjaston parkkipaikalla, sisareni kanssa.
Kirjaston vieressä sijaitsee kirkko ja vanha hautausmaa.
Katsoin kuinka erään vanhan haudan edessä istui nainen kuin tuolilla.
Hautakivi oli kirkkaan punainen ja pianon mallinen.
Jostain tiesin, että nainen oli leski ja istui miehensä haudan edessä.
Nainen ryhtyi soittamaan "hautakivellä", hän oli oikein iloinen ja soitti reipasta
musiikkia. Päässään hänellä oli stereokuulokkeet.
Yritimme viittelöidä naiselle, että hän lopettaisi soittamisen.
Nainen vain huiskautti meille kättään huutaen "En voi kuulla teitä"
Hän jatkoi soittamistaan ja hytkyi istuimella puolelta toiselle.
Tuolin selkänoja oli korkea, se oli verhottu mustalla pitkällä viitalla.
Viitasta tuli esiin luurangon kasvot, sekä kädet.
Luuranko ryhtyi syleilemään naista, ensin nainen kikatti ja nauroi.
Sitten hän yritti irroittautua luurangon otteesta, onnistumatta siinä.
Nainen yritti riuhtoa ja tapella vastaan.
Lopulta luuranko kietyyi naisen yli, kun musta viitta putosi tuolin selkänojalta
luuranko ja nainen olivat kadonneet.
Semmoista kummallisuutta tällä kertaa
-Valokki-


perjantai 1. heinäkuuta 2011

" Koulutusta "

 Minä ramparepales en sitte opi, en millään !
Pienet napinat puutarhan raskaimmista hommista,
ovat kaikuneet  useamman kuukauden ihan turhaan, kuuroille korville.
Nytpä otin asian esille, sohvalta ei ymmärrettävää palautetta tule.
Välillä käyn katsomassa, kun tasainen kuorsaus vaimenee.
Onko se ukko-kulta vajonnut ihan kokonaan sohvan uumeniin,
filtaantunut sinne ja tukahtunut vallan.
Samassa sahaava ääni kitapurjeista ilmoittaa, että elossa on.
Peräpäästä pamahtaa ilmoille viellä äänimerkki, joten eipä hätää.
Lähdempä sitten nykimään multasäkkejä ihan ite !
Riuskasti nyhjäisen ja NARSK! "välilevy!" välähtää tyhmän päässä.
Polvillani manaan "Kannatti riuhtoa", tiedän entuudestaan, ettei kävellä.
Siinä sitten kökötetään kuin buddhalainen munkki, hokien muille ymmärtämätöntä mantraa. 
Joka tarkemmin kuunnellen voisi olla pohojalaasta kiroiluakin, jota en kyllä harrasta.
Puutarhakiirus loppu ny tähä.
Kyllä rampa roppa opettaa, kouluttaa säyseäksi, kiivaammankin mielen.
 Levollista loppuviikkoa ihmiset.
-Valokki-