Sain Runotalon Sarilta, Kuka minä olen ja Olen oma itseni haasteen. Sain myös
Aikatherinelta haasteen, jossa saan kertoa kolmesta itselleni tärkeästä asiasta. Päätin yhdistää haasteet. Kiitos vielä Sarille ja Aikatherinelle, olen saanut paljon iloa blogeistanne. Ajatuksia ja pohdintaa, sekä riemun pilkahduksia elämään. Blogit ovat myös turvasatamia, jonne voi pujahtaa hiljentymään ja
nauttimaan sanojen ja ajatusten voimasta.Yritän tähän haastevastukseen saada jotain uuttakin itsestäni, jota en ole aiemmin kertonut.
Keski-Suomessa 60-luvun kynnyksellä, tulin maailmaan pienessä punaisessa mökissä. Perheemme neljänneksi lapseksi. Järven laineilla kimalteli kesän aurinko ja ilman täytti pääskysten lento.
Tämän olen kyllä kertonut aiemminkin
Mitäs muuta, no lapsena minulla oli kalju pää ja kauan. Isosiskoni oli vallan huolissaan,
epäili mahtaako tuolle kuulapäälle tulla tukkaa ollenkaan. Tuli sitä aikanaan. Pelkäsin pienenä pinkkupäitä ja rumeluksia (luurankoja ja mörköjä). Elin sadun maailmassa, olin ihan varma, että lähimetsässä isossa kivessä oli ovi tonttujen ja keijujen maailmaan. Vaikka olin "kiltti" lapsi, pamautin naapurin poikaa kivellä otsaan. Kun hän haukkui ystävääni läskiksi.
Minulla oli mielestäni "töpselikärsän" mallinen nenä, sieraimet sojottivat taivasta kohti.
Kuljin monta aikaa vetäen nenääni käsin alaspäin, ei se auttanut :( Katselin peilillä sivuprofiiliani joka, oli mielestäni perin outo. Lapsi parka, "töpselikärsäni" oli tulevista murheistani pienimpiä.
Rakkaimmat ja tärkeimmät asiat maailmassani tänään ovat,perheeni, kolme lastani, neljä lastenlastani, kolme sisartani ja äitini. Sisareni ovat rakkaimpia ystäviäni, joiden kanssa saan olla ihan oma itseni. Saan heiltä myös valtavan paljon tukea ja voimme jakaa ilomme joita on paljon, sekä murheemmekin.
Luonto on erittäin tärkeä, se on ystäväni, iloni ja terapeuttini. Kun kuljen luonnossa, en ole milloinkaan yksin.Vierelläni henkii näkyvän lisäksi näkymätön maailma.Valokuvatessani, yritän välittää kaikille pienen osan ihmeellisestä maapallostamme.Toivon, että ihmiset voisivat nähdä kuvieni kautta,
pieniä arvokkaita luonnon ihmeitä joita tulisi suojella ja vaalia. Sadun, sekä mystiikan maailmat kiehtovat, unien maailmoista puhumattakaan.Satujen, tarinoiden ja runojen kautta pääsen jännittäviin seikkailuihin,joihin haluaisin tempaista lukijanikin mukaan. Haaveena on ehkä joskus saada julkaistua jotain.
Rakastan myös kotiani ja kotoilua. Kauniit asiat ja esineet ilahduttavat esteetikon silmiäni, sisustan mielelläni, mutta kierrättäen. Olen hurahatanut hiljattain myös kokkailuun ja leipomiseen." Hellin" perhettäni kaikenlaisin uusin ruokakokeiluin, sekä jälkiruuin ja leipomuksin. Luulin aiemmin, etten pidä ruonalaitosta, mutta se oli kiireen luomaa harhaa. Aina ruokakokeilut eivät ole iloisia yllätyksiä, mutta yritystä riittää. Uskaltaisitko sinä maistaa?
Olen ollut nivelreuman vuoksi sairauslomalla lähes vuoden. Nyt olen kuntoutustuella /työkyvyttömyyseläkkeellä toistaiseksi.Tulevaisuuteni työelämässä on täysin avoinna. Mahdollista on, että en ehkä kykene enää tekemään työtä, mutta en murehdi sitä. Pääasia on, että elämä tuntuu siedettävältä ja mukavaltakin, edes ajoittain. Luotan siihen, että kaikki järjestyy, niinkuin on tarkoitus.
Nuorena minulla oli hyvä itsetunto ja uskoin kaiken olevan mahdollista. Olen ollut hetkessä eläjä, innostuja uusien asioiden kokeilija. Aiemmin uskoin, jos olen hyvä, ystävällinen ja kiltti,
myös minua kohdellaan hyvin. Elämä on opettanut raakalla kädellä, ettei niin aina ole. Olen kohdannut paljon julmuutta ja väkivaltaa, joka on kohdistunut sekä mieleeni, että kehooni piinaavan pitkiä aikoja.
Olen ollut katkera, masentunut ja vihainen. Olen itkenyt niin paljon, ettei itkua lopulta enää tullut, enkä halunnut enää elää. Olin ihan tyhjä, tyhjä uuden kasvun tulla.
Kaikki vastoinkäymiset ja tuska, ovat kasvattaneet minua omaksi itsekseni.Vaikka suru ja paha mieli, ovat jättäneet varjon sisimpääni, ne ovat tehneet myös minut vahvemmaksi ja ymmärtäväisemmäski.
Ilman menneisyyttäni, en tänään olisi minä, tällaisena. En anna katkeruuden, tai vihan asua sisimmässäni, koska se tekee sairaaksi. Lähettämällä ystävällisyyttä ja rakkautta eteenpäin, se kiertää lopulta luokseni moninkertaisena.Olen onnellinen hetkestä, pienistä asioista, elämästä. Olen onnellinen omituisesta luonteestani ja taidosta nauraa itselleni, sekä nähdä asioiden positiiviset ja koomiset puolet. Olen kiitollinen myös taidostani antaa anteeksi ja sellaisesta ymmärtämyksestä jota en aiemmin osannut. Lapsenmieleni, sadunmaailman ja uskoni hyvyyteen olen säilyttänyt.Olen löytänyt voimia, joita en ennen tiennyt olevan olemassa.
Mutta, Kuka minä olen? Jostain sisimmästä on vastaus muotoutumassa, se muuttuu,
se elää ja selkeytyy. Seuraavassa hetkessä hämärtyy, muuttuu epäselväksi, jatkaen sitten kasvuaan.
Minuksi, omaksi itseksi, kokonaiseksi ihmiseksi. Ehjäksi kokonaiseksi. Tulenko valmiiksi?Saanko vastauksen, siihen kuka minä olen? Tässä elämässä.
-Valokki-